Menneen ajan inspiraatioita

Vintage tyyliset häät ja hääpuvut ovat nousseet suureen suosioon. 1920-1940 luvun silmää hivelevää hillittyä glamouria ja eleganssia voi tavoitella puvussa, kampauksessa tai molemmissa. Tämä eleganssi on peräisin ajan jaksolta, jolloin sota-ajan pula antoivat luovuudelle siivet ja naisellisuus oli kerrassaan upeaa, poikamainenkin kampaus oli naisellisempi kuin koskaan! Syntyi käsite Bob-tukka joka on säilynyt vielä tähänkin päivään eikä suosion loppua näy. 30-luvulla hiusmuotiin vaikuttivat voimakkaasti filmitähdet ja hiusten pituus kasvoi ja pehmeät laineet ja korkkiruuvikiharat tulivat muotiin. 40- luvun naisen hiukset olivat jo huomattavasti pidemmät ja laskeutuivat pehmeinä laineina alas hartioille. Lämpörullien keksiminen helpotti kiharakampauksen tekemistä ja naiset vaalensivat ja värjäsivät hiuksiaan. Tämä oli alku kaikille hienoille tuleville keksinnöille kampaamisen saralla :)

Hollywood Glamour joko menneen ajan tai nykyinen hieman "kovempi, pröystäilevämpi" glamour teemana tai tyylin inspiraationa sekä näyttävät hiuskoristeet ovat entistä suositumpia, eikä ihme. Ohessa kuvia miten esimerkiksi sulkia tai "birdcage"verkkoa voi hyödyntää hääkampauksessa. Jos vielä saisin valita, valitsisin birdcagen, se vaan on salaperäisyydessään niin puhutteleva..tykkään!


Hiuskorut sopivat mainiosti myös perinteisen hunnun kanssa.




birdcage hatulla antaa todella elegantin vaikutelman. Hatun voi myös asetella hienommin kuin kuvassa


Tässä birdcage -huntu ilman "hattua"



Rohkealle morsiammelle joka kaipaa jotain extremea verkkohuntu antaa paljon mahdollisuuksia.