Koemeikki ja kampaus

Tästä on tullut jo aiemminkin kirjoitettua mutta vielä muutama sananen aiheesta...
Koevedoksessa kokeillaan että tyylistä tulee yhtenäinen ja morsiamen parhaita puolia korostava. Koemeikki- ja kampaus auttavat hahmottamaan kokonaisuutta, poistavat epävarmuutta ja lisäksi nopeuttaa työskentelyä juhlapäivänä. Olisi suotavaa toimittaa kampaajalle kuva hääpuvusta jotta hän pystyy näkemään mittasuhteita, yksityiskohtia sekä puvun yläosan sillä nämä kaikki vaikuttavat kampauksen toteutukseen.

Koevedosta ei kannata tehdä kovin paljoa ennen hääpäivää, sillä varsinkin kesällä ihonsävy voi auringosta muuttua ja vaikuttaa meikkivärien valintoihin hyvinkin paljon.
Ihan eri värisävyt näyttävät raikkailta ruskettuneella iholla kuin ruskettumattomalla iholla.
Talvella puolestaan ihon kunto saattaa vaihdella paljonkin ilmaston mukaan ja vaikuttaa siten tuotevalintoihin.
Hyvä hetki teettää koevedos on noin 1-2 vkoa ennen hääpäivää häiden ajankohdasta riippuen. Kampausta voi ja kannattaakin kuitenkin jo aiemminki suunnitella yhdessä kampaajan kanssa vaikkapa hiustenvärjäyksen, leikkauksen tai -hoidon yhteydessä.

tällai olis hyvä et kaikki on kiinni, eikös ;)

tai ehkä ylemmäs näin...?

Entäs tämä sitten..?olenko mä sittenkään tiaratyyppiä?!?
kuvat kirjoittajan omista koekampaus pohdinnoista muutaman vuoden takaa

Korujen ja asusteiden valinnassa voi olla vaikeata hahmottaa kokonaisuutta ilman kampausta ja meikkiä joten koevedoksen yhteydessä on mahdollisuus kokeilla koruja ja asusteita. Ota koekampaukseen mukaan ainakin hiuskorut sillä kampauksen painopisteiden määrittäminen ja hiuskorujen sijoittelu ovat hyvin tärkeitä oikeanlaisten mittasuhteiden luomiseksi.
Kampaajan on hyvä nähdä hiuskoristeet koevedoksen yhteyssä jotta hän pystyy tarkistamaan kiinnityksen, pitääkö mahdollisesti esimerkiksi hunnun kiinnityksiä vahvistaa tms.

Hiuskorun koko on hyvä tarkistella suhteessa kampauksen kokoon,
mikäli ei erityisesti haluta esim koristeen olevan hallitsevampi.
Kuva Pauli Riikonen, Kampaus, meikki ja korut Ninka.fi

Vuosien saatossa pieniä yllätyksiä ovat aiheettaneet luonnonkukista tehdyt hiuskoristeet..
Luonnonkukat kampauksessa ovat todella kauniita mutta voivat olla hyvinkin herkkiä käsitellä, eli niiden sijoittelu pitäisi sitten päättää kerralla. Kokemukseni kukkien kestosta ovat olleet hyviä mutta kaikista kiinnityksistä taas ei. Siispä ei ole huono idea ottaa yhtä varakukkaa jos on tarkoitus kokeilla kukan sijoittelua ennen lopullista kiinnittämistä.Yksi muisto löytyy myös vuosien takaa, jolloin hääpäivänä kampauksen jo valmistuttua kaason saapuessa morsianta hakemaan.. mukanaan kukka joka huomattavasti suurempi kuin mikä oli suunniteltu ja aivan liian suuri nutturakampaukseen nähden, ou nou :o tärkeää olisi että kaikki kokonaisuuden osat pelaisivat yhteen, mutta hätä keinot kyllä keksii.

myös luonnonkukissa voidaan käyttää "parittoman" sääntöä eli
esim. kolme kukkaa on silmälle mielenkiintoisempi kuin kaksi.
Tässä tekemäni kampaus muutaman vuoden takaa jolloin ja aivan ihana morsian.

Pidän koevedosta tärkeänä myös siinä mielessä että tutustun morsiameen ja näin pystyn paremmin toteuttamaan hänen persoonalleen sopivan meikin ja kampauksen. Tutustuessa syntyy myös luottamussuhde, sillä morsiamen tulee juhlapäivänään rentoutua ja nauttia laittautumisesta eikä tuntea epävarmuutta. Tärkeätä on myöskin määrittää hieman makuasioita,
esim. mikä on kenellekin iso kampaus tai korkea kampaus vaihtelee hyvinkin paljon.
Mikäli tekijän ja morsiamen näkemykset ja kemiat eivät lainkaan kohtaa on parempi vaihtaa tekijää.
Asiakas on toki aina oikeassa ja kaikkia morsiamen toiveita kunnioitetaan ja niitä parhaimman mukaan toteutetaan. Mutta joidenkin juttujen toteuttaminen voi olla vaan aivan mahdotonta tai todella epäkäytännöllistä tai vaatia satsausta lisätukkaan ja valkkeihin yms. Vaikka koevedosta ei usein toteutetakaan heti niin on tärkeää että kampaaja kuuntelee asiakkaan toiveita jo varaus vaiheessa ja tekee myös ehdotuksia ammattilaisen näkökulmasta jotta morsian voi suunnitella kokonaisuutta hyvissä ajoin.


Joskus voidaan järjestää vaikka erillinen palaveri esim hiustenleikkauksen yhteydessä ennen
varsinaista koevedosta jolloin morsian käy toiveensa läpi kampaajan kanssa. Tämä varsinkin jos kampaukseen tulee esim. lisäkkeitä joiden tulee olla mukana varsinaisessa koekampauksessa.
Kuva Hanna Anttila, meikki,kampaus, hiuskoru Nina Röntynen/Ninka.fi

Yleensä aina kuvaan koevedokset ja tarkistelen kuvat hyvinkin kriittisesti ja teen päätökset mahdollista muutoksista vielä kuvien perusteella ja kuultuani morsiamen kommentit ja toiveet koevedoksen jälkeen. Kuvassa nimittäin näkyy, varsinkin meikistä,
paljon sellaista mihin paljaalla silmällä ei kiinnitä huomiota herkästi.
Yleensä koemeikkiä ei pestä heti pois vaan sitä tarkistellaan kotona useassa eri valossa jne. ja hyvä niin, sillä meikki yleensä pehmenee ja muuttuu luonnollisemmaksi kun pohjatuotteet lämpenevät iholla. Lisäksi saadaan hyvää tietoa mikäli kestossa tulee jotain erityistä huomioitavaa esim. meikkipohja liukuu iholla tms.
Usein taas kampaus halutaan pitää sulhaselle yllätyksenä vielä hääpäivään :)

Täällä on aivan fantastisen kesäinen sää! Tänään siis markkinoille koko perheen voimin ja huomenna juhlitaankin sitten meidän hääpäivää :)