Kohti uusia juttuja

Täällä blogissa onkin ollut hiljaista. Ei siitä syystä ettei olisi tapahtunut mitään, vaan siksi että on tapahtunut ihan liikaa! Tänään esimerkiksi oli vuorossa location hunting with Kaisu, tulossa jotain ihan huikeeta (tai niin me ainakin halutaan uskoa, päättäkää te sitten kun valmiina! :)) Mutta mutta.. siitä sitten lähemmin myöhemmin.

Kaapissani kuumottelee tällähetkellä aivan upeita hääpukuja! Yksi niistä on Pukunin Saaran upea vedoksinen ivoryn valkoinen chiffonki puku, joka tekee jumalattaren kenestä tahansa! Saara on todella taitava tekemään henkeäsalpaavan upeita pukuja. Voi olisinpa muutaman (??!!?) vaatekoon pienempi niin sovittaisin tätä pukua onnesta kirkuen. Toisaalta ihan hyvä etten ole koska muuten en ehkä suostuisi riisumaan sitä enää pois. Yhdestä puvusta kerroinkin jo edellisen postauksen yhteydessä vähän, se on 70 -luvun pitsinen vintage hääpuku. Vaikutteita puvussa on selkeäsi myös 60 luvulta eli sen vuosikymmenen alun puku varmasti on kyseessä. Todella hurmaava yksilö, aivan ihana! Sitten on simppelin yksinkertainen ja elegantti hääpuku johon ihastuin heti kun näin kuvan siitä. Saatuani puvun käsiini olin kuitenkin hieman hämmentynyt sillä puku oli kiiltävämpi kuin olin kuvitellut..Kaunis ehdottomasti, mutta ehkä vähän haastellisempi asustaa.
Ja koska meillä on selkeät teemat mihin puvut ovat tulossa niin hirveä kriisi iskee jos ei joku juttu olekaan niin kuin kuvitteli. No ei iske oikeesti. Aina on varasuunnitelma, ja varasuunnitelman varasuunnitelma ;)

Karinalta odottelen vielä lisää kuvia toissaviikkoisesta kuvaussessiosta. Tässä kuitenkin jo muutama uusi. Karina on nuori ja todella taitava! käykää vaikka kurkkaamassa Karinan facebook sivuilta miten upeasti unenomaisuuden ja fantasiamaailman hän onnistuu saamaan kuviinsa ja silti ne ovat niin käsinkosketeltavia. Taidokasta!


 
Kuvat Karina Boissonnier
Kampaus ja meikki Nina/Ninka.fi
Malli Kaisu



Kuka katsoi Kuninkaalliset häät? Mitäs tykkäsitte? Olipa erikoisen uudentyyppinen ohjelma minun makuuni. Mutta hääohjelmat on aina ihania ja rakkaus kaunista aina :) ja kyllä tykkäsin puvustakin, ja kukista. Ja hääpari oli aivan hurmaava :)

terkuin Nina

Nina/Ninkakuvaukset