UUSIA TUULIA, SUURIA HAAVEITA

Heidi kirjoittaa:



Heipä hei kaikille!


Nyt on mennyt kyllä luvattoman kauan aikaa edellisestä postauksesta. Mikähän siinä on, että aina kevät tuo tullessaan kiireen!? Nyt jälkikäteen kun miettii, niin en ymmärrä mihin tämä aika on tuhlattu. Lupaan parantaa tapani!


Aiemmin oli puhe, että kerron omasta hääpäivästäni teille jotain, mutta olen yhdestä uudesta harrastuksestani niin innoissani, että pakko mainita tästä ensin. Minä rupesin suunnittelemaan kutsuja. Olen ihan innoissani kun saan tehdä jotain kaunista ja ihanaa muiden hyväksi. Toivon, että saan tehdä näitä vielä pitkään.

Kaikki alkoi omista hääkutsuista ja häiden muista materiaaleista. Nyt kuitenkin olen päässyt tekemään ihania kutsuja jo moniin muihinkin juhliin. Nostan nyt yhden esimerkin ilmoille.


Alla olevat kutsut tein Facebookin Häät 2014 -ryhmän tuttavalleni. Alunperin piti auttaa ihan jossain muussa, mutta loppuen lopuksi syntyikin ihanat merihenkiset hääkutsut ja mukaan vielä matkalippu. Tealle ja Joonatanille iso kiitos yhteystyöstä! Toivotan paljon onnea tulevaan avioliittoon<3





Kaikille ihanaa kesää ja jos voin jotenkin muita morsiamia auttaa, saa olla yhteydessä!
Minut löytää osoitteesta: talvihelmen@gmail.com

Love: Heidi