Luuppikampaus tummaan hiukseen




 Vähän haikein mielin täällä katselen kuvia kuluneen kesän häälookeista joita tein ihanille morsiamille <3 Kyllä minulla on parhaat ja mahtavat asiakkaat, I love my job <3

Mutta niin se vaan kuulkaa on että tämä kesä alkaa olla kohta taputeltu. Tulevana lauantaina pakkaan kamani vikan kerran tänä kesänä ja suuntaan kampaus ja meikkaushommiin teemana häät. Tämän jälkeen alkaakin sitten syyshäiden aika. Morsiamille, ja miksei muillekin tiedoksi, että syksylle kampaus ja meikkiaikoja löytyy vielä. Kuitenkin ensi kesän varaukset otan vasta vuodenvaihteen jälkeen kun tiedän omien opintojeni aikataulut.  


Tässäpä muutama kuva ihanan morsiamen häälookista heinäkuulta. Aivan mahtava kampaustukka. Tuntui kerrankin että piti tehdä vähän hitaammin ettei tule liian nopeasti valmista :D
Kampauksen pohjalle käytin kevyesti kampaussuihketta ja kiharsin lämpöraudalla samalla kun kieputtelin kampausta kasaan. Mitään erityistä pohjatyötä tähän ei siis tehty. Tärkeintä mitä olen oppinut pohjatöistä on ettei saa käyttää liikaa tuotteita, ei edes pysyvyyden nimissä. Muutoin lopputulos on kova ja tahmainen sekä kuivumiseen menee tuhottomasti aikaa.
Viimeistelyssä oli käytössä Keunen extra voimakas viiemistelysuihke ja ihanan kevyt gloss spray.

Meikkipohja on Make up Studion vanilla beige ja silmiin on tehty harmaalla ja hopealla smokey eyes meikki. Kasvon muotojen korostukset ja varjostukset tehtiin puuterituottein. Huulilla Make up studion nude sävyjä sekoitettuna.







Onnittelut vielä kaikille kuluneen kesän tuoreille aviopareille <3


Terkuin Nina